Lauri Liljavirta vahvistaa Hannes Snellmanin verotarkastustiimiä

Kokenut rikosprosessin asiantuntija ja asianajaja Lauri Liljavirta on liittynyt Hannes Snellmanin tiimiin. Liljavirran tulo vahvistaa entisestään Hannes Snellmanin kykyä tarjota asiakkailleen tukea verotarkastuksissa ja rikosprosessien hallinnassa.

Verotarkastusten luonne on vuosien varrella muuttunut aggressiivisempaan suuntaan ‒ verotarkastukset päättyvät yhä useammin siihen, että Verohallinto paitsi määrää veron myös tekee rikosilmoituksen veropetoksesta sen selvittämiseksi, onko veroja pyritty välttämään tahallisesti petostarkoituksessa. Verotarkastusten muuttunut luonne käy ilmi Verohallinnon viime vuonna julkaistusta selvityksestä ”Reaaliaikaiset verotarkastukset ja harmaan talouden torjunta” (Selvitys 9/2024, julkaistu 22.10.2024). Selvityksessä esitettyjen tilastojen mukaan vielä vuonna 2019 verotarkastuksista 22 % johti rikosilmoitusharkintaan ‒ vuoteen 2023 mennessä tämä luku melkein kaksinkertaistui siten, että 42 % verotarkastuksista johti rikosilmoitusharkintaan (s. 16). Selvityksen mukaan noin 80 % kaikista rikosilmoitusharkinnoista johtaa rikosilmoitukseen (s. 17). Siten on selvästi aikaisempaa todennäköisempää, että Verohallinto tekee rikosilmoituksen verotarkastuksen seurauksena.

Verohallinnon muuttunut käytäntö on ollut esillä julkisuudessa esimerkiksi Kauppalehden artikkelissa ”Verottajan toiminta muistuttaa vainoamista” – Yritysten mitta tuli täyteen, verotarkastusten ylilyönnit tutkitaan (julkaistu 20.3.2023). Verotarkastukset alkavat usein selvityspyynnöstä, jota sittemmin laajennetaan verotarkastukseksi. Verohallinto voi siirtää asian rikosilmoitusharkintaan, vaikka asia ei vielä olisi edennyt verotarkastukseen asti.

Varsin vähäinenkin määräämättä jäänyt vero voi johtaa rikostutkintaan

Suomessa melko vähäinen puuttuva vero voi johtaa veropetossyytteisiin. Rikoslain 29 luku ei sisällä euromääräisiä rajoja siitä, milloin on kyse lievästä, perusmuotoisesta tai törkeästä veropetoksesta, vaan kyse on viime kädessä teon kokonaisarvioinnista. Käytännössä Verohallinto on tehnyt rikosilmoituksen, kun puuttuvan veron määrä on ollut 8 000 euroa, ja törkeänä veropetoksena taas on pidetty noin 16 000 – 20 000 euron puuttuvaa veroa. Todellisuudessa veropetoksesta voi saada syytteet jo huomattavasti pienemmistä määräämättä jääneistä veroista esimerkiksi kryptosijoittamiseen liittyvissä tapauksissa. Ratkaisussa KKO 2024:51 henkilö tuomitiin veropetoksesta, vaikka määräämättä jäänyt vero oli vain 1 094,08 euroa.

Johtuen suhteellisen matalista eurorajoista, valtaosa kaikista veropetoksista on törkeitä veropetoksia. Törkeä veropetos on Verohallinnon selvityksen mukaan kaikista tavallisin talousrikos Suomessa. Törkeään veropetokseen syyllistymisestä seuraa ankara rikosoikeudellinen rangaistus – rikoslain mukaan törkeän veropetoksen tekijä tulee tuomita vähintään neljäksi kuukaudeksi vankeuteen. Alle kahden vuoden vankeustuomio voidaan kuitenkin määrätä ehdollisena. Muita tuomitulle koituvia seuraamuksia voivat olla esimerkiksi erilaisten kelpoisuusvaatimusten täyttymättä jääminen rikostuomion seurauksena.

Verotuksessa olevien virheiden oma-aloitteinen korjaaminen ei välttämättä suojaa rikostutkinnalta

Suomessa ei tunneta ”itse ilmoittamista” (voluntary disclosure) vastaavalla tavalla kuin monissa muissa länsimaissa. Useimmissa Suomen verrokkimaissa on joko lakiin tai käytäntöön perustuva mahdollisuus itse oikaista omaa verotustaan omaksi haitakseen ilman, että asiaa tutkittaisiin rikoksena. Tämä ei kuitenkaan pääsääntöisesti ole mahdollista Suomessa. Jos verovelvollinen löytää virheen verotuksessaan ja laatii oikaisuvaatimuksen omaksi haitakseen, lopputuloksena voi siten Suomessa verojen lisäksi olla myös rikossyytteet. Näin kävi esimerkiksi tapauksessa KKO 2023:15, jossa henkilöt tuomittiin veropetoksesta, vaikka he omasta aloitteestaan vaativat oikaisua omaksi haitakseen. Kyseisessä ratkaisussa korkein oikeus sinällään mainitsi, että oma-aloitteinen oikaiseminen viittasi jossain määrin siihen, ettei kyse olisi ollut veron välttämistarkoituksessa tehdystä tahallisesta teosta. Lopulta korkein oikeus kuitenkin katsoi kyseessä olleen tahallinen teko. Itse ilmoittaminen vaikutti tapauksessa lieventämisperusteena rangaistuksen määräämiseen. Esimerkiksi Ruotsissa, jossa verotuskäytännössä on muodostunut tehokkaan katumisen mahdollisuus, rikossyytteet ovat paljon epätodennäköisempiä kuin Suomessa.

Käytännössä olemme nähneet, että todennäköisyys välttää rikosseuraamukset on kuitenkin Suomessakin suurempi, jos omatoimisesti korjaa verotustaan omaksi haitakseen virheen havaitsemisen jälkeen, varsinkin verointressin ollessa maltillinen.

Oletus tahallisuudesta

Veropetos edellyttää aina tahallisuutta. Valitettavasti kokemuksemme mukaan lähtökohtana on usein käytännössä ”tahallisuusolettama”. Kun veroa on jäänyt määräämättä, Verohallinto, poliisi ja syyttäjä vaikuttavat olettavan, että verovelvollinen on toiminut asiassa tahallisesti veronvälttämistarkoituksessa. Todellisuudessa todistustaakka kääntyy verovelvollisen haitaksi. Verovelvollisen pitää itse osoittaa negatiivinen olosuhde eli se, että hän ei ole toiminut tahallisesti veronvälttämistarkoituksessa. Negatiivisen olosuhteen osoittaminen voi käytännössä olla hyvin vaikeaa.

Verotus on yksi monimutkaisimmista oikeudenaloista. Verotuksesta säännellään paitsi kansallisessa oikeudessa, myös EU-tasolla, bilateraalisissa sopimuksissa ja multilateraalisissa sopimuksissa. Oikeustilaan vaikuttaa myös runsas oikeuskäytäntö eri instansseilta (pääosin KHO ja KVL). Uusiin taloudellisiin ilmiöihin, kuten kryptotuloihin ja alustatalouteen, liittyy tulkinnanvaraisia verokysymyksiä ja verovelvollisen voi olla vaikea mieltää, että hänelle syntyy velvollisuuksia. Samankaltaisia tilanteita aiheuttaa myös koronapandemian jälkeen lisääntynyt rajat ylittävä etätyöskentely.

Verohallinto julkaisee laajoja ohjeita verotuksen eri kysymyksistä. Verotarkastuksissa Verohallinto viittaa usein omiin ohjeisiinsa, jopa enemmän kuin lakiin. Verohallinto voi myös päivittää ohjeitaan ja joskus tällaiset päivitykset voivat osua keskelle verotarkastusta ja sitä seuraavaa hallintoprosessia. Näin uutta päivitettyä ohjetta sovelletaan käytännössä jo ennen ohjeen päivitystä tapahtuneisiin olosuhteisiin ilman että tällainen ohje olisi ollut verovelvollisen saatavilla ja tiedossa tapahtuma-aikana. Verotarkastuksessa verovelvollinen voi tahtomattaan joutua ”koetapaukseksi”, jossa kokeillaan, kestävätkö Verohallinnon tulkinnat tuomioistuinten tarkastelun. Onkin tärkeää kyetä jo verotarkastusten aikana tuomaan esille Verohallinnon mahdollisesti kyseenalaiset tulkinnat, jotta Verohallinto joutuu harkitsemaan, onko perusteltua viedä tietty verotuksellinen tulkintakysymys vuosien oikeusprosessiin.

Mistä tietää, onko asia etenemässä rikostutkintaan?

Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjassa on Suomea velvoittava määräys ne bis in idem -periaatteesta eli kaksoisrangaistavuuden kiellosta. Samassa asiassa ei saa antaa kahta rangaistusta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella veronkorotus katsotaan rangaistukseksi. Jos Verohallinto on määrännyt veronkorotuksen, tämä tarkoittaa, että rikosilmoitusta ei tule samassa asiassa tehdä. Jos verovelvollinen saa verotuspäätöksen, jossa veronkorotusta ei määrätä ja jossa veronkorotuksen osalta todetaan, että Verohallinto voi myöhemmin päättää veronkorotuksesta, on se yksi merkki asian etenemisestä rikosilmoitusharkintaan. Joskus veronkorotus määrätään myöhemmin, jos esimerkiksi Verohallinto ei ole kuitenkaan asiaa harkittuaan tehnyt rikosilmoitusta tai esitutkintaviranomainen on lopettanut esitutkinnan.

Verohallinto ei verotarkastusprosessin aikana kerro verovelvolliselle, tullaanko asia viemään rikosilmoitusharkintaan vai ei. Valitettavasti Verohallinto ei kerro verovelvolliselle edes sitä, onko rikosilmoitusta tehty vai ei. Verovelvollinen voi olla pitkäänkin uskossa, että asia on selvitetty hyvässä yhteistyössä Verohallinnon kanssa ja että verot on asianmukaisesti maksettu korkoineen, kunnes poliisilta tulee yhteydenotto jopa yli vuoden kuluttua. Törkeän veropetoksen vanhentumisaika on kymmenen vuotta ja käytännössä on nähty syytteitä nostettavan jopa aivan kymmenen vuoden vanhentumisajan lopussa.

Käytä avustajaa ajoissa

Tiivistetysti voi todeta, että jos verovelvollinen saa selvityspyynnön Verohallinnolta ja osoittautuu, että veroa on jäänyt määräämättä, on asian vieminen rikostutkintaan todennäköistä. Verohallinto voi tehdä rikosilmoituksen, vaikka verointressi olisi suhteellisen pieni tai verovelvollinen olisi itse tuonut Verohallintoon tietoon, että veroa on määrätty liian vähän. Jos asia etenee rikosprosessiin asti, tulee verovelvollisen käytännössä itse osoittaa syyttömyytensä eli tahallisuuden puuttuminen, vaikka lähtökohtana tulisi olla, että verovelvollinen on ”syytön kunnes toisin todistetaan”. Periaatteessa verovelvollisella on oikeus ns. itsekriminointisuojaan, mutta käytännössä voi olla vaikeaa tietää mistä lähtien siihen voi vedota. Jo verotarkastuksen aikana verovelvollisen on tärkeää tarpeen mukaan kyseenalaistaa Verohallinnon tulkinnat verolakien soveltamisesta ja tuoda esille tahallisuuden puuttumista tukevat seikat.

Ottaen huomioon kaikki yllä mainittu, on ensisijaisen tärkeää hyödyntää avustajaa jo siinä vaiheessa, kun Verohallinto lähettää selvityspyynnön, tai viimeistään verotarkastuksen alkaessa. Myös niissä tapauksissa, joissa verovelvollinen haluaa oikaista verotustaan omaksi haitaksi, kannattaa se tehdä huolellisesti asiantuntijan avustuksella. Verotarkastusten johtaessa yhä useammin rikosprosesseihin on tärkeää, hyödyntää alusta asti niin vero- kuin rikosprosessin osaamista. Verovelvollisen on syytä olla tietoinen omista oikeuksistaan, esimerkiksi siitä, milloin itsekriminointisuoja alkaa.

Lauri Liljavirran vahvan rikosprosessiosaamisen ja monipuolisen kokemuksen myötä Hannes Snellman pystyy tukemaan verotarkastuksissa entistäkin paremmin. Ole yhteydessä, mikäli haluat keskustella esimerkiksi Verohallinnon selvityspyynnöstä tai epäilet verotuksessa olevan virheen, jonka myötä veroa on jäänyt määräämättä.