Euroopan komission uudet suuntaviivat määräävän markkina-aseman väärinkäytön arvioinnista

Kirjoittajat: Mikko Huimala, Minna Siekkinen, Eveliina Tanskanen Lukuaika: 4 min

Euroopan komissio hyväksyi syyskuussa 2026 pitkään odotetut suuntaviivat Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 102 artiklan mukaisesta määräävän markkina-aseman väärinkäytön arvioinnista.

Suuntaviivat kokoavat yhteen unionin tuomioistuinten SEUT 102 artiklaa koskevan oikeuskäytännön, komission päätöskäytännön sekä komission ajantasaiset näkemykset artiklan soveltamisesta myös niihin väärinkäyttömuotoihin, joita koskeva oikeuskäytäntö on toistaiseksi vähäistä.

Suuntaviivojen tavoitteena on vahvistaa oikeusvarmuutta, tukea yrityksiä itsearvioinnissa ja sääntöjen noudattamisessa sekä lisätä SEUT 102 artiklan soveltamisen läpinäkyvyyttä ja yhdenmukaisuutta myös jäsenvaltioiden tasolla. Uudet suuntaviivat korvaavat komission vuoden 2009 täytäntöönpanotavoitteita koskevan tiedonannon.

Milloin menettely on määräävän aseman väärinkäyttöä?

Määräävällä markkina-asemalla tarkoitetaan asemaa, jonka perusteella yritys kykenee toimimaan huomattavassa määrin kilpailijoista, asiakkaista ja viime kädessä kuluttajista riippumattomasti. Suuntaviivoissa tunnistetaan, että yli 50 prosentin markkinaosuus on lähtökohtaisesti osoitus määräävästä asemasta. Määräävä asema on sen sijaan yleensä epätodennäköinen, jos yrityksen markkinaosuus on alle 40 prosenttia.

SEUT 102 artikla kieltää määräävässä markkina-asemassa olevaa yritystä käyttämästä asemaansa väärin. Uudet suuntaviivat koskevat nimenomaan poissulkevaa väärinkäyttöä eli menettelyä, joka heikentää kilpailijoiden toimintamahdollisuuksia tai sulkee ne kokonaan markkinoilta. Väärinkäyttöä voi olla myös asiakkaita tai toimittajia hyväksikäyttävä menettely, mutta tätä koskeva ohjeistus on jätetty suuntaviivojen ulkopuolelle.

Suuntaviivat sisältävät kaksivaiheisen testin sen arvioimiseksi, vääristääkö määräävässä asemassa olevan yrityksen menettely tehokasta kilpailua.

Ollakseen väärinkäyttöä menettelyn tulee

• poiketa tavanomaisesta suorituksiin eli ansioihin perustuvasta kilpailusta ja
• kyetä aiheuttamaan poissulkevia vaikutuksia.

Kaksivaiheista arviointia ei kuitenkaan edellytetä esimerkiksi silloin, kun menettelyllä ei ole muuta taloudellista tarkoitusta kuin kilpailun rajoittaminen.

Ansioihin perustuvalla kilpailulla tarkoitetaan suuntaviivoissa menettelytapoja, jotka kuuluvat tavanomaisen kilpailun piiriin ja joista kuluttajat lähtökohtaisesti hyötyvät alempina hintoina, parempana laatuna tai laajempana valikoimana. Esimerkkinä tästä poikkeavasta menettelystä mainitaan muun muassa sääntelyyn liittyvien menettelyjen tai oikeuskäsittelyjen käyttäminen kilpailijoiden markkinoille tulon estämiseksi sekä tietosuojaa tai ympäristökestävyyttä koskevien sääntöjen rikkominen tavalla, joka vaikuttaa kielteisesti johonkin kilpailuparametriin, kuten hintaan, valikoimaan, laatuun tai innovatiivisuuteen. Ansiokilpailun arvioiminen jää kuitenkin pitkälti tapauskohtaisen tarkastelun varaan ja jättää komissiolle laajan harkintavallan.

Poissulkevien vaikutusten tulee olla johdettavissa kyseessä olevasta toiminnasta, vaikka ne eivät olisi yksinomaan sen aiheuttamia – riittää, että toiminta lisää niiden todennäköisyyttä. Komissio voi tukeutua arvioinnissaan monenlaiseen näyttöön, eikä sen tarvitse järjestelmällisesti käyttää vain yhtä keinoa syy-yhteyden osoittamiseksi.

Eri väärinkäyttömuotojen arviointi

Suuntaviivat antavat yksityiskohtaista ohjeistusta siitä, miten yleistä arviointikehikkoa sovelletaan tiettyihin markkinoilta poissulkeviin menettelyihin, kuten pääsyrajoituksiin, yksinoikeudesta riippumattomiin alennuksiin ja oman tuotteen suosimiseen. Lisäksi niissä käsitellään menettelytapoja, joille EU-tuomioistuimet ovat jo kehittäneet vakiintuneen arviointimallin ja oikeudelliset kriteerit kilpailun vääristymisen arvioimiseksi: saalistushinnoittelua, hintaruuvia, yksinoikeusjärjestelyjä, sitomista ja niputtamista sekä toimituksesta kieltäytymistä.

Hinnoittelua koskevia menettelytapoja on perinteisesti arvioitu pääosin niin sanotulla hinta–kustannus-testillä, jossa verrataan yrityksen keskimääräisiä hintoja sille niistä aiheutuviin keskimääräisiin kustannuksiin. Testi pysyy jatkossakin keskeisenä itsearvioinnin työkaluna, joskin suuntaviivat tunnistavat, että arvioinnissa voidaan joissakin tapauksissa ottaa huomioon myös dynaamisia näkökohtia. Tällaisia ovat esimerkiksi tuotekehitysvetoisten markkinoiden kehittämiskustannukset tai se, estääkö menettely kilpailijoita hyötymästä verkosto- ja oppimisvaikutuksista.

Suuntaviivat kodifioivat pääosin vakiintunutta oikeuskäytäntöä ilman merkittäviä uusia linjauksia, mutta niistä on poimittavissa muutamia huomionarvoisia esimerkkejä:

• Yksinoikeusjärjestelyjen (exclusive dealing) lähtökohtana on olettama niiden kilpailua vääristävästä vaikutuksesta. Tämä koskee sekä nimenomaisia vaatimuksia ostaa koko tarjonta tai suurin osa siitä määräävässä asemassa olevalta yritykseltä että käytännössä vastaavaan lopputulokseen johtavia järjestelyjä, kuten yksinoikeudellisia toimitusvelvoitteita, riippumatta siitä, onko yksinoikeuden asettanut yritys itse vai onko sitä pyytänyt sopimuskumppani. Olettama on kumottavissa, mutta näyttövelvollisuus on määräävässä asemassa olevalla yrityksellä.
  
• Pääsyrajoitukset (access restrictions) erotetaan varsinaisesta toimituksesta kieltäytymisestä (refusal to supply). Pääsyrajoituksiin kuuluvat esimerkiksi kaupallisesti kannattamattomat ehdot, viivyttely ja menettelylliset esteet, jotka vaikeuttavat pääsyä infrastruktuuriin, palveluihin, immateriaalioikeuksiin tai dataan. Olennaista on, ettei kyseisen hyödykkeen tai palvelun tarvitse olla välttämätön.
  
• Itsensä suosiminen (self-preferencing) on tuoreemmassa oikeuskäytännössä käsitelty menettelytapa, jossa yritys suosii omia tuotteitaan tai palvelujaan kilpailijoiden kustannuksella. Se ei ole sellaisenaan kiellettyä, mutta muuttuu ongelmalliseksi, kun yritys käyttää määräävää asemaansa yhdellä markkinalla edistääkseen omia tuotteitaan toisella markkinalla keinoin, jotka eivät perustu ansioihin perustuvaan kilpailuun ja voivat sulkea kilpailijoita pois markkinoilta – esimerkiksi nostamalla oman tarjontansa hakutulosten kärkeen, ohjaamalla käyttäjiä omiin palveluihinsa tai manipuloimalla valintamekanismeja.
  
• Jo luonteensa puolesta kilpailulle haitallisten menettelytapojen katsotaan sellaisenaan vääristävän kilpailua, ja on epätodennäköistä, että niistä koituisi hyötyjä kuluttajille. Oikeuskäytännössä tällaisina menettelyinä on pidetty esimerkiksi asiakkaille maksettuja korvauksia siitä, etteivät ne myy tietyn kilpailijan tuotteita tai lykkäävät niiden tuomista markkinoille, sekä sellaisen infrastruktuurin aktiivista alasajoa, josta kilpailija on riippuvainen kilpaillakseen tehokkaasti markkinoilla.

Mitä vaikutuksia uusilla suuntaviivoilla on yrityksille?

Lopullisten suuntaviivojen julkaisua edeltävässä konsultaatioprosessissa luonnosta kritisoitiin laajalti oikeuskäytäntöön perustumattomista, muodollisista olettamista, jotka olisivat siirtäneet näyttötaakkaa entistä enemmän komissiolta yrityksille. Suuntaviivojen lopullinen versio vastaa luonnosta paremmin SEUT 102 artiklan soveltamisen nykytilaa ja oikeuskäytännön linjauksia mutta jättää komissiolle edelleen merkittävän harkintavallan yksittäistapausten arvioinnissa ja asettaa vastanäytön kynnyksen korkealle.

Suuntaviivat käytännössä ohjaavat myös kansallisella tasolla kilpailuviranomaisten toimintaa, ja esimerkiksi Suomessa Kilpailu- ja kuluttajavirasto on antanut merkittävästi painoarvoa komission suuntaviivoille tulkintakäytännössään.

Vahvassa markkina-asemassa olevien yritysten on syytä peilata omaa toimintaansa suuntaviivoja vasten erityisesti toiminnassa, johon liittyy olettama tehokkaan kilpailun vääristämisestä, kuten yksinoikeusjärjestelyissä. Näissä tilanteissa näyttötaakka menettelyn hyväksyttävyydestä on yrityksellä itsellään, mikä korostaa ennakollisen itsearvioinnin merkitystä. Koska suuntaviivat kokoavat yhteen keskeisimmät oikeuskäytännön linjaukset, niiden valossa on hyödyllistä arvioida myös muita menettelytapoja, kuten hinnoittelukäytäntöjä.

Suuntaviivat kokoavat myös yhteen aiempaa kattavammin sen, millaiset kaupalliset perusteet ja hyödyt voidaan katsoa hyväksyttäviksi mahdollisen kilpailua rajoittavan menettelyn oikeuttamiseksi. Perinteisempien tehokkuushyötyjen lisäksi suuntaviivoissa tuodaan esille esimerkiksi yleisen edun mukaisia tavoitteita, kuten tuoteturvallisuutta ja häiriönsietokykyä, teknisiä perusteluita, kuten tuotteen suorituskyvyn ylläpitämistä, sekä kestävän kehityksen hyötyjä. Objektiivista hyväksyttävyyttä ja tehokkuutta koskevien perustelujen kynnys näyttää kuitenkin jatkossakin pysyvän korkealla, minkä vuoksi vahvassa markkina-asemassa olevan yrityksen toiminnan ja liiketaloudellisten päätösten taustalla olevat kaupalliset syyt on suositeltavaa arvioida ja dokumentoida huolellisesti jo päätöksentekovaiheessa.

Kilpailuoikeustiimimme neuvoo asiakkaita mielellään aiheeseen liittyvissä kysymyksissä.