Veroprosessilla merkitystä riita- ja rikosprosessiin – vaikutusta myös päinvastoin

Author: Petri Saukko

Aina aika ajoin tulee vastaan näkemyksiä, että riita- ja rikosasioilla ei ole merkitystä hallintoprosessissa eikä hallintoprosessilla riita-ja rikosasioissa. Toisaalta näkemys saattaa olla päinvastainen, jolloin esimerkiksi hallintotuomioistuimeen toimitetaan valituksen liitteenä käräjäoikeuden tuomio toteamuksella, tämä kysymys asiasta on jo ratkaistu käräjäoikeudessa. Prosessilajien keskinäiset vaikutukset eivät ole näin selvärajaisia kumpaankaan suuntaan. Riita- ja rikosprosessien vaikutuksista toisiinsa on jonkin verran oikeuskäytäntöä ja oikeustieteelistä tutkimusta. Puhuttaessa riita- ja rikosasioiden vaikutuksesta hallintoprosessiin ja päinvastoin, liikutaan kuitenkin jo vähemmän soudetuilla vesillä. Tässä kirjoituksessa pureudutaan tähän kysymykseen ottamalla huomioon myös tuoretta oikeuskäytäntöä.

Lainkäytön prosessit jakautuvat yleisesti kolmeen erilliseen prosessilajiin. Yleisissä tuomioistuimissa sovellettaviin riita- ja rikosprosesseihin sekä hallintotuomioistuimissa sovellettavaan hallintoprosessiin. Keskeiset prosessisäännökset ovat oikeudenkäymiskaari ja hallintolainkäyttölaki. Markkinaoikeus ja Vakuutusoikeus luokitellaan hallintotuomioistuimiksi, mutta niissä sovelletaan käsiteltävistä asioista riippuen joko hallintolainkäyttölakia tai oikeudenkäymiskaarta.

Hallintolainkäyttö ja yleisten tuomioistuinten lainkäyttö tähtäävät samoihin tavoitteisiin eli oikeusriidan ratkaisemiseen, oikeussuojan antamiseen sekä sen vahvistamiseen, mikä on lainmukaista. Kaikissa prosessilajeissa on otettava huomioon oikeusvoimavaikutus (res judicata). Oikeusvoima merkitsee lainvoiman saaneen tuomion sitovuutta tulevaisuuteen nähden. Oikeusvoima estää ottamasta uudelleen tutkittavaksi asiaa, joka on aiemmin ratkaistu lainvoimaisella tuomiolla. Lisäksi oikeusvoima tarkoittaa sitä, että jos lainvoimaisella tuomiolla on ratkaistu jokin uudessa oikeudenkäynnissä relevantti oikeussuhde, aikaisempaa tuomiota ei voida enää uudessa prosessissa riitauttaa, vaan aiemman tuomion lopputulos on otettava sitovana uuden oikeudenkäynnin lähtökohdaksi.

Oikeusvoimavaikutus ei lähtökohtaisesti sovellu eri prosessilajien välillä. Lisäksi hallintoprosessissa tietynlaisissa hakemusasioissa oikeusvoima toteutuu vajavaisesti hallintoprosessin sisälläkin. Se, että prosessien välillä ei lähtökohtaisesti päde oikeusvoimavaikutus, ei kuitenkaan sinällään tarkoita sitä, etteikö riita- tai rikosasialla voisi olla käytännön vaikutusta esimerkiksi veroasiaan hallintoprosessissa ja päinvastoin hallintoprosessissa käsitellyllä veroasialla riita- tai rikosasiaan. Rikosprosessissa käsiteltävän rikosasian ja hallintoprosessissa käsiteltävän sanktioluonteisen seuraamusmaksun osalta on jo olemassa muun muassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja Suomen korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden useampia ratkaisuja, joissa seuraamuksen määrääminen kahdesti eli molemmissa prosesseissa estetään (ne bis in idem). Tällöin jo toisen prosessin vireilläolo voi estää toisen prosessin aloittamisen (lis pendens).

Koska prosessilajit ovat erilaisia, käytännössä esiintyy tulkintatilanteita siitä, miten huomioidaan toisessa prosessilajissa annettu päätös sekä kyseisen päätöksen perustelut ja esitetty näyttö. Tulkinnallista voi myös olla se, miten toisen prosessilajin vireilläolo vaikuttaa toiseen prosessiin. Oikeusvoiman puutteesta huolimatta toisella prosessilla voi olla erityisesti todisteellista vaikutusta. Korkein oikeus on kahdessa tuoreessa ratkaisussaan käsitellyt prosessilajien keskinäistä vaikutusta toisiinsa sekä rikos- että riita-asian yhteydessä.

KKO:2017:98

”Verorikosasiaa käsittelevä tuomioistuin ei ole sidottu hallinnollisiin verotuspäätöksiin. Rikosasiassa arvioitavana on, onko verosäännöksiä rikottu rikostunnusmerkistössä edellytetyllä tavalla ja mikä on mahdollisesti vältetyn veron määrä (esim. KKO 2014:46 kohta 59). Kuitenkin liiketoiminnan yhteydessä tehdyksi väitetyn verorikoksen oikeudellisessa arvioinnissa tulee huomiota kiinnittää myös muun lainsäädännön määräyksiin. Yhdenmukainen rikos- ja muiden lakien tulkintakäytäntö on omiaan lisäämään ratkaisujen ennakoitavuutta (esim. KKO 2010:85 kohta 12). Tässä asiassa hallinto-oikeuden arviolla kiinteän toimipaikan muodostumisesta Suomeen ja kiinteään toimipaikkaan liittyvän liiketulon määrästä on siten olennaista merkitystä myös asiaa rikosoikeudellisesti arvioitaessa.”

KKO:2017:84

”Korkein oikeus toteaa, että hallintopäätöksen lainvoimaisuus ei estä hallintopäätöksestä aiheutunutta vahinkoa koskevan korvauskanteen tutkimista yleisessä tuomioistuimessa. Sillä seikalla, että vahingonkorvausvaatimuksen esittäjä ei ole hakenut hallintopäätökseen muutosta, voi sen sijaan olla merkitystä arvioitaessa kanteen hyväksymisen edellytyksiä.”

Vastaavia ratkaisuja löytyy myös hallintotuomioistuimista päinvastaisissa tilanteissa. Esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä 2009:101 oli kysymys yleisessä tuomioistuimessa käsiteltävän rikosasian ja sen yhteydessä annetun "suostumuksen" vaikutuksesta veroasiaan hallintoprosessissa.

KHO:2009:101

X Oy:n hankintapäällikkö A:lle oli maksettu kilometrikorvauksia. Verotarkastuksessa katsottiin, että työmatkoja ei ollut tosiasiassa tehty ja että korvausten maksaminen perustui tekastuihin laskuihin. Suoritukset luettiin A:n palkkatuloksi. Käräjäoikeuden päätöksellä katsottiin myöhemmin, että kun A:n esimies oli ollut tietoinen matkalaskujen perusteettomuudesta, tämä oli menettelyllään syyllistynyt yhtiötä kohtaan törkeään petokseen. A:ta ei syytetty oikeudenkäynnissä, koska hän oli jo kuollut. A:n kuolinpesä suostui korvaamaan (ja tosiasiassa oli myös korvannut) yhtiölle A:n saamat perusteettomat määrät. KHO totesi, että jälkiverotettu määrä oli saatu rikoksella oikeudettomasti. Saatu määrä oli tullut palauttaa ja palautus oli myös tapahtunut. KHO:n mukaan jälkiverotus oli kumottava, koska A:n ja hänen kuolinpesän ei voitu katsoa jälkikäteen arvioiden saaneen menettelyllään mitään tuloa, jota olisi verotettava.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä 2009 T 637 oli puolestaan kysymys yleisen lainkäytön puolella käsitellyn siviiliasian vaikutuksesta veroasiaan hallintoprosessissa.

KHO 2009 T 637

Asiassa käräjäoikeus oli päättänyt A Oy:n yrityssaneerauksen aloittamisesta 20.5.1995 ja vahvistanut saneerausohjelman 6.10.1995. Saneerausohjelmassa ei ollut mainittu A Oy:n osakkaalla B:llä ollutta saatavaa yhtiöltä. A Oy oli kuitenkin saneerausohjelman aloittamisen jälkeen lyhentänyt B:n saatavaa suorittamalla osakkaiden yksityismenoja. Yrityksen saneerauksesta annetun lain mukaan velallinen ei saa maksaa saneerausvelkaa saneerausmenettelyn alettua, mutta velka kuitenkin lakkaa vasta, kun saneerausohjelma vahvistetaan. Koska B:n saatava A Oy:ltä ei ollut lakannut ennen saneerausohjelman vahvistamista, peiteltynä osinkona ei pidetty ennen saneerausohjelman vahvistamista suoritettuja osakkaan saatavan lyhennyksiä. Tässä asiassa korkein hallinto-oikeus ankkuroi veroasiaa koskevan päätöksensä yleisessä tuomioistuimessa vahvistettuihin seikkoihin, jolloin käräjäoikeuden vahvistamalla yrityssaneeraushetkellä oli suora vaikutus yrityksen verotukselliseen kohteluun.

Prosessien välillä on olemassa keskinäistä vaikutusta, mutta se ei ole mustavalkoista. Tämä edellyttää valppautta myös asiamiehiltä ja siten puolustautumisessa sen tunnistamista, miltä osin vaikutusta on olemassa. Tuomioistuimet eivät käytännössä juurikaan viran puolesta huomioi toisia prosesseja ja jos asiamiehen vetoaminen jää ilman tuomioistuimelle toimitettavaa analysointia ainoastaan esimerkiksi käräjäoikeuden päätöksen liittämiseen hallintoprosessin oikeudenkäyntiaineistoon, vaikutus voi todellakin jäädä mitättömäksi.

Vaikutusten tunnistamisessa on ensinnäkin huomioitava prosessilajien lähtökohtaiset erot.

• Rikosprosessissa käsitellään rikosoikeudelliseen vastuuseen liittyviä kysymyksiä. Rikosprosessissa tuomittavia rikosoikeudellisia seuraamuksia ei voida saada aikaan vapaaehtoisesti eli ne toteutetaan ainoastaan tuomioistuimen antamalla tuomiolla julkisen vallan vastuulla. Rikosprosessissa taataan syytetylle itsekriminointisuoja eli oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen. Lisäksi vastaajalle taataan syyttömyysolettama, jonka mukaan todistustaakka on aina syyttäjällä. Näytön ollessa epäselvä, syyte on hylättävä.

• Riitaprosessi perustuu siihen, että kaksi osapuolta käy oikeutta puolueettoman ja suhteellisen passiivisen oikeuden edessä. Tuomioistuin ei lähtökohtaisesti saa puuttua asian materiaaliseen kysymykseen, vaan asianosaisten eli kantajan ja vastaajan on tuotava esiin kaikki vaatimukset, tosiasiat ja todisteet tuomioistuimen tietoon.

• Hallintoprosessissa ratkaistaan julkisen vallan käyttöön liittyvät riidat. Hallintoprosessissa ei ole vastaavalla tavalla kahta toisilleen vastakkaista asianosaista kuten riita- ja rikosprosessissa. Käytännössä esimerkiksi yrityksen vastapuolena on kuitenkin viranomainen, joka voi myös ”puolueettomasta” lähtökohdastaan olla vastaavalla tavalla asianosaisen asemassa kuin yritys. Prosessissa noudatetaan virallisperiaatetta, jonka mukaan tuomioistuimen tulisi johtaa prosessia aktiivisesti ja huolehtia asian riittävästä selvityksestä.

Prosessilajien välisiä vaikutuksia tunnistettaessa on näin ollen toisekseen otettava huomioon, että kun rikosasiassa on korkea näyttökynnys ja riita-asiassa sopimismahdollisuus, niin hallintoprosessissa ei lähtökohtaisesti voi sopia ja viranomaisten näyttökynnys ei ole yhtä korkea kuin rikosasiassa. Useissa hallintoprosessissa käsiteltävissä asioissa asianosainen ei voi lakiin kirjatun myötävaikutusvelvollisuuden vuoksi tyytyä näyttökynnykseen vaikuttamatta vaikenemaan samalla tavalla kuten rikosasiassa vastaajana tai pelkästään vastustamaan samalla tavalla kuten riitaprosessissa vastaajana. Näillä eroilla on vaikutusta siihen, missä määrin ja miten esitettyä näyttöä ja sen arviointia voidaan käyttää toisessa prosessilajissa hyväksi. Prosessilajien erot eivät aina ole suuria ja hallintoprosessissakaan esimerkiksi yrityksen myötävaikutusvelvollisuus ei käännä näyttötaakkaa täysin pois viranomaisilta.

Yleisissä tuomioistuimissa käsitellyillä prosesseilla voi olla välittömiä tai välillisiä vaikutuksia asian käsittelyyn hallintoprosessissa, kun esimerkiksi yleisessä tuomioistuimessa yksiselitteisesti määrätään tai vahvistetaan tietty oikeudellinen tila. Käräjäoikeudessa annettu tuomio törkeästä huumausainerikoksesta otetaan huomioon hallintoprosessissa arvioitaessa ulkomaalaisen henkilön karkottamisen perusteita (KHO:2006:88). Vastaavasti, kun hallintoprosessissa henkilö oli määrätty ajokieltoon, korkein hallinto-oikeus kumosi ajokiellon, kun poliisilaitoksen päätöksen jälkeen käräjäoikeus oli rikosprosessissa hylännyt henkilöä vastaan nostetut syytteet, joiden perusteella ajokielto oli määrätty (2009:6). Tällöin ei voida oikeastaan pelkästään puhua prosessilajien välisestä mahdollisesta todistusvoimavaikutuksesta, vaan lähestytään jo oikeusvoimavaikutusta. Vaikutukset eivät kuitenkaan ole täysin välittömiä. Korkein hallinto-oikeus kumosi päätöksen, kun työntekijän pätevyyden sopivuutta oli arvioitu ainoastaan käräjäoikeuden tuomion perusteella (KHO 2008:41). Vastaan voi myös tulla tilanteita, joissa toisessa prosessissa tapahtunut ”häviäminen” voidaan kuitata ”voitoksi” toisessa prosessissa. Kun EU-oikeuden vastaisesti perittyä autoverolle kannettua arvonlisäveroa ei saatu palautetuksi hallintoprosessissa, niin vero saatiin takaisin vahingonkorvausasiana yleisissä tuomioistuimissa (KKO:2013:58). EU-oikeuden vastaisesti toimituissa tilanteissa esiintyykin tällä hetkellä kysymyksiä sen suhteen, tulisiko sitä ajaa verotuksen oikaisuna tai hallintoriitana hallintoprosessissa vai vahingonkorvauksena riitaprosessissa yleisissä tuomioistuimissa. Asia edellyttää tapauskohtaista arviointia.

Prosessilajien välistä vaikutusta voi myös olla tilanteissa, kun rikosasiassa tai riita-asiassa määrätään esimerkiksi palauttamaan varat ja varat myös tosiasiallisesti palautetaan. Toisaalta jälkikäteiset "katumiset", kuten rahan palauttamiset yhtiöön, eivät välttämättä johda esimerkiksi verotuksen oikaisuun. Näin esimerkiksi varsin vakiintuneesti peiteltyä osinkoa koskevissa veroasioissa. Prosessilajien välisiä vaikutuksia arvioitaessa on näin ollen tunnistettava myös lakien ja niiden säännösten tarkoitusperät, kuten se, että verottaminen peiteltynä osinkona (esim. osakeyhtiölain vastaisesti ja yhtiön velkojia loukkaavasti toimittuna) ei tähtää samaan tarkoitukseen kuin verotus säännönmukaisesti toimitettuna. Siten myös eri lainsäädännössä käytetyt sanamuodot eivät ole aina yhdistettävissä samanlaisella tulkinnalla ilman merkityssisällön ymmärtämistä. Tämän vuoksi ei voidakaan tarkasti ottaen puhua hallintoprosessin vaikutuksesta yleisen lainkäytön prosessiin ja päinvastoin yleisesti, koska kysymys on myös siitä, millaista asiaa ja asiaryhmää hallintoprosessissa tai yleisen lainkäytön prosessissa käsitellään. Esimerkiksi hallintoprosessissa peitellyllä osingolla tarkoitetaan rahanarvoista etuutta, jonka osakeyhtiö antaa osakkaansa hyväksi osakkuusaseman perusteella tavallisesta olennaisesti poikkeavan hinnoittelun johdosta tai vastikkeetta. Rikosprosessissa kavalluksesta tuomitaan puolestaan se, joka anastaa hallussaan olevia varoja tai muuta irtainta omaisuutta. Verottaminen peiteltynä osinkona ei ainakaan lähtökohtaisesti esty pelkästään sillä, että kyseessä on ollut kavallus, josta on lainvoimainen tuomio käräjäoikeudesta. Rikosprosessissa esitetyllä voi kuitenkin näyttönä olla oikealla tavalla perusteltuna vaikutusta hallintoprosessiin. Esimerkiksi käräjäoikeuden suullisessa, välittömässä ja keskitetyssä pääkäsittelyssä tapahtuvassa kuulemisessa todetuilla seikoilla voi olla vaikutusta pelkästään paperiprosessina hoidettuun veroasiaan hallintoprosessissa.

Eri prosessilajien välisten vaikutusten tunnistaminen ja niihin vetoaminen edellyttää usein ammattitaitoista lähestymistä asiaan. On tunnettava sekä eri prosessien aineellinen sisältö että menettelyt. Parhaimmillaan tämä toteutuu siten, että ymmärretään prosessien keskinäinen vaikutus jo alkuvaiheessa ja vältetään tuomioistuinmenettelyt. Mikäli tuomioistuimeen päädytään, niin silloin voi olla tarpeen arvioida toisen prosessilajin mahdollisia vaikutuksia. Arvioitavaksi voi tulla myös käsittelyn avaaminen samanaikaisesti myös toisessa prosessissa tukemaan asiaa, jos kahta prosessia ei jo ole vireillä. Jos esimerkiksi veroasioihin perehtyneet Verohallinnon virkamiehet ja hallintotuomioistuimet näkevät veroasian hyvin tulkinnalliseksi hallintoprosessissa, sillä voi olla vaikutusta mahdolliseen rikosasiaan, jossa edellytetään korkeampaa näyttöä kuin hallintoprosessissa. Asianosaisen näkökulmasta prosessit voivat näin ollen tukea toisiaan. Prosessilajien ja niissä tulkittavien lakien välisestä vaikutuksesta on joka tapauksessa hyvä ottaa huomioon edellä mainitun korkeimman oikeuden päätöksestä luettava lähtökohta: ”oikeudellisessa arvioinnissa tulee huomiota kiinnittää myös muun lainsäädännön määräyksiin. Yhdenmukainen rikos- ja muiden lakien tulkintakäytäntö on omiaan lisäämään ratkaisujen ennakoitavuutta.”

Laajoissa ja monimutkaisissa oikeuskysymyksissä lainkäytön eri osa-alueiden erityisosaaminen on ehdoton edellytys onnistuneelle asianajolle. Nykyään lainkäytön eri osa-alueet kietoutuvat yhä useammin toisiinsa ja jopa yllättävissä yhteyksissä. Huomion kiinnittäminen ainoastaan tiettyyn oikeudelliseen kysymykseen ja prosessiin voi johtaa kokonaisuuden kannalta huonoon lopputulokseen. Hannes Snellmanilla työskentelee alojensa erityisasiantuntijoita, jotka tekevät tiivistä yhteistyötä. Yhteistyötä ei tehdä pelkästään substanssikysymyksissä, vaan myös eri prosessilajien menettelyissä. Tätä vahvistaakseen Hannes Snellman on perustanut jo olemassa olevien erityisosaamisalueiden asiantuntijoista koostuvan uuden hallintoprosessin osaamisryhmän.