Trust Is Good, but Control Is Better – New DAC6 Obligation to Report Cross-Border Tax Schemes, and How It Will Affect Tax Consultants, Asset Managers, and Taxpayers

Author: Heikki Vesikansa

Luottamus hyvä, kontrolli parempi – DAC6 eli uusi kansainvälisten verojärjestelyjen ilmiantovelvollisuus ja sen vaikutukset neuvonantajille, varainhoitajille ja verovelvollisille

Sana ”ilmianto” vie nopeasti ajatukset poliisisarjojen tai kylmän sodan ajan totalitarististen valtioiden valtioterrorin piiriin. ”Luottamus hyvä, kontrolli parempi”, väitetään Leninin opettaneen hallinnon periaatteita tovereilleen. Ilmiannolla tarkoitetaan viranomaisille tehtyä ilmoitusta toisen kansalaisen epäillystä väärinkäytöksestä. Ilmiannot ovat kuitenkin normaali osa viranomaisten toteuttamia väärinkäytösten selvittämiskeinoja. Vanhastaan meilläkin kansalaiset ovat voineet vapaaehtoisesti tehdä jopa anonyymisti ilmiantoja toisistaan. Esimerkiksi KELA:n vakuutuspiirille voi tehdä ilmiannon epäillystä sosiaalietuuksien väärinkäytöstä, kilpailu- ja kuluttajavirastolle voi tehdä ilmiannon epäillystä kartellista ja verottajan ”Anna vihje verovilpistä” –sivulla epäillystä verovilpistä. Kaikki tämä vapaaehtoisesti ja anonyymisti.

Lehtijutuista saamme lukea, että ilmiantojen tekeminen ei ole täysin ongelmatontakaan. Riitaantuneet naapurit, ex-puolisot tai liikekumppanit voivat tehdä kiusaa toisilleen. Onkin hyvä muistaa, että väärä ilmianto on myös rikoslaissa rangaistavaksi säädetty teko (rikoslaki 15:6).

Mikä ihmeen DAC6?

Directive on Administrative Cooperation eli DAC on EU-komission työkalupakkiin edellisen taantuman eli finanssikriisin jälkeen ilmestynyt uusi työkalu. Sillä tarkoitetaan erilaisia sääntöjä siitä, kuinka EU-jäsenmaiden viranomaiset voivat vaihtaa kansalaisten verotusta koskevia tietoja keskenään verovalvonnan tehostamiseksi. DAC:ien avulla on myös velvoitettu finanssilaitoksia toimittamaan verohallinnoille asiakkaidensa tilitietoja, jotta eri jäsenmaiden verohallinnot pääsisivät vertaamaan näitä keskenään.

DAC6 on uusin lisä tähän kavalkadiin. DAC6 velvoittaa palveluntarjoajat raportoimaan verohallinnolle asiakkaidensa ns. rajatylittäviä verojärjestelyjä. Laajasti ottaen näillä tarkoitetaan sellaisia oikeustoimia, joilla on liityntä useampaan kuin yhteen valtioon ja joissa voi olla veron kiertämisen piirteitä. Ja, arvasitte oikein: sitten tarkoitus on, että jäsenmaiden verohallinnot vaihtavat näitä tietoja keskenään verovalvonnan tehostamiseksi.

Mikä tässä sitten on niin uutta?

DAC6 on täysin uudenlainen ilmoitusvelvollisuus verotuksen alalla. Se perustuu pakolliseen ilmiantoon. Ei vapaaehtoiseen anonyymiin vinkkiin vaan hallinnollisen seuraamusmaksun uhalla tehostettuun asiakkaan yksityisasian pakolliseen ilmoittamiseen. Palveluntarjoajien tulee tehdä arvio muun muassa eräiden rajatylittävien järjestelyjen osalta siitä, onko asiakkaan toteuttaman oikeustoimen pääasiallisena tai yhtenä pääasiallisena hyötynä DAC6-laissa tarkoitetun verohyödyn saaminen, jonka asiakas odottaa järjestelystä myös saavansa. Palveluntarjoajan tulee tehdä arvio hänen saatavillaan olevien objektiivisten seikkojen perusteella eli sentään asiakkaan motiivien läpivalaisusta ei ole kyse – vaikka kieltämättä raja vaikuttaa häilyvältä.

Neuvonantosuhteet perustuvat usein asiakkaan ja palveluntarjoajan väliseen luottamukseen. On kieltämättä aivan uudenlainen ajatus, että lailla pakotetaan tämän luottamuksen murtamiseen ilmiantopakon kautta. On huomattava, että ilmiannettavassa teossa kyse on kuitenkin ”vain” veron kiertämisen epäilystä. Vanhastaan ajatteluumme on kuulunut se, että jos verolainsäädäntö liittää eri toimintatapoihin erilaisia veroseuraamuksia, niin kansalainen on vapaa valitsemaan sen toimintatavan, jolla on hänelle edullisimmat veroseuraamukset. Vain jos kyse on siitä, että jokin toiminnan muoto on valittu puhtaasti edullisen verovaikutuksen saamiseksi ja tämä muoto ei lainkaan vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta, voidaan tämä muoto sivuuttaa ja verotus toimittaa siten, kuin olisi käytetty oikeaa muotoa (verotusmenettelylain 28 §).

Veron kiertämisessä ei ole kyse rikoksesta (toisin kuin veropetoksessa) ja kansalaisen motiivien selvittäminen on tähän asti tällöin ollut hänen itsensä ja verohallinnon välinen asia – vapaaehtoisia verovilppi-ilmoituksia lukuun ottamatta. Nyt tämä muuttuu. Monet palveluntarjoajat – kuten verokonsultit, varainhoitajat ja finanssilaitokset – joutuvat nyt rajatylittävien järjestelyjen kohdalla suorittaman verohyötyjen arvioinnin ja mahdollisesti tekemään ilmiannon (lain terminologian mukaan ”raportoinnin”) asiakkaastaan verohallinnolle. Epäilty veron kiertäminen kansainvälisiä keinoja käyttäen on normistossa siirretty uudelle moitittavuuden tasolle. Se ei enää ole puhtaasti kansalaisen ja verohallinnon välinen asia ja rajatylittävien järjestelyjen kautta tapahtuvaan veron kiertämiseen yhteiskunnallisena ilmiönä halutaan puuttua kovemmalla kädellä.

Miten tähän pitäisi varautua?

Raportoinnin piiriin kuuluvat järjestelyt, jotka täyttävät jonkun DAC6-laissa säädetyistä ns. tunnusmerkeistä ja jotka on toteutettu direktiivin voimaantulon 25.6.2018 jälkeen. 25.6.2018 ja 30.6.2020 välisenä aikana toteutetut ja toteutettavat järjestelyt on ilmoitettava verohallinnolle 31.8.2020 mennessä. 1.7.2020 alkaen ilmoittamisessa noudatetaan 30 päivän määräaikaa. EU-komissio on mahdollistamassa koronakriisin vuoksi 6 kuukauden lykkäyksen näihin määräaikoihin. Suomi ei ole vielä ilmoittanut, otetaanko sallittu lykkäys meillä käyttöön. Raportointi koskee vain rajatylittäviä järjestelyjä. Osaa lain tarkoittamista järjestelyistä ei tarvitse kuitenkaan ilmoittaa, jos kyse on verosuunnittelukeinosta, joka ei ole ristiriidassa järjestelyssä sovellettavan lain tarkoituksen tai menettelyä koskevien säännösten tarkoituksen kanssa, tai veroedusta, joka on lainsäädännössä nimenomaisesti säädetty tai vakiintuneessa oikeus- ja verotuskäytännössä hyväksytty (VaVM 19/2019). Toisaalta kuitenkaan ilmoitusvelvollisuudelle ei ole säädetty mitään euromääräistä alarajaa ja hyvin tavanomaisenkin varallisuuden kerryttäneen suomalaisen asioista voi siten seurata palveluntarjoajan ilmiantopakko.

Edellä kuvatut määräpäivät tulevat vastaan melko nopeasti. Esimerkiksi varainhoitotaloissa ja pankeissa, jotka hoitavat kansainvälisten asiakkaiden varallisuusasioita, on nyt viimeistään aloitettava valmistelut raportoinnin toteuttamiseksi.

Asian tasapainottamiseksi on kuitenkin huomattava, että täysin kansalaisten oikeudesta yksityisyyteen ei ole syytä luopua. Ilmianto on valvontakeinona hyvin järeä. Tämän kirjoituksen alussa viitatut mielleyhtymät menneiden aikojen valtiototalitarismiin ja se tosiasia, että väärä ilmianto on rikos, osaltaan korostavat sitä, että myös yksityisyys on perustavanlaatuinen arvo – oikeus yksityisyyteen on yksi perusoikeuksistamme ja osa jakamatonta ihmisarvoa. Jokaisella kansalaisella on myös oikeus puolustautumiseen ja oikeus hankkia riippumatonta oikeudellista apua, jos hän on vaarassa joutua ongelmiin viranomaisten kanssa.

Oikeus yksityisyyteen ja oikeusturva ovat tärkeitä arvoja ja normihierarkiassamme korkeammalla tasolla kuin verovalvonnan työkalujen tehostaminen. DAC6-direktiivi ei syrjäytäkään esimerkiksi asianajosalaisuutta. Asianajosalaisuus on yksi oikeusvaltion perusta ja siltä osin kuin asiakkaan tiedot kuuluvat asianajosalaisuuden piiriin, niitä ei tule eikä saa raportoida verohallinnolle. Asiakasta itseään tämä ei kuitenkaan vapauta ilmoitusvelvollisuudesta. Itsestään selvää on myös se, että kansalaista veroasiassa puolustavaa oikeudenkäyntiasiamiestä ei voida pakottaa todistamaan asiakastaan vastaan tuomioistuimessa. Muiden neuvonantajien kuin asianajajien osalta asiakkaan yksityisyys voidaan tietyissä tilanteissa murtaa.

Yksi varautumiskeino DAC6:een onkin se, että kansainvälisten asiakkaiden varallisuusasioissa ”madalletaan kynnystä” kääntyä vaikeissa tilanteissa asianajajan puoleen. Asianajajan kanssa käyty keskustelu veroasioissa on aina luottamuksellista sikäli kuin se on vain asiakkaan ja asianajajan välistä. Taustalla on se, että asianajajat ovat asianajajayhdistyksen ja oikeuskanslerin valvonnan alaisia ja velvollisia ohjaamaan asiakasta toimimaan lainmukaisesti. Tavoite on lainkuuliaisuuden ylläpito: asiakas voi luottamuksellisesti kysyä lainoppineelta, miten saisi järjestettyä asiansa lainmukaisesti. Asianajajan kanssa käyty keskustelu on syytä pitää luottamuksellisena. Asianajajan antama neuvo ei välttämättä enää kuulu lailla suojatun asianajosalaisuuden piiriin, jos se on kolmannen tahon hallussa.