Korkein hallinto-oikeus laittoi stopin veronkiertosäännöksen soveltamiselle

Author: Ossi Haapaniemi

Syksy toi sateet, mutta korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) suunnasta paistaa vihdoin aurinko verovelvollisille. Maanantaina 15.8.2016 KHO nimittäin antoi merkittävän vuosikirjapäätöksen KHO 2016:115, jossa se laittoi stopin Verohallinnon entistä aggressiivisemmalle linjalle soveltaa veronkiertosäännöstä yritysjärjestelyissä. KHO:n päätöksen vuosikirjaotsikko oli seuraava:

Rakennusalan liiketoimintaa harjoittaneiden yhtiöiden X Oy:n ja Y Oy:n kokonaisjakautumiset oli toteutettu vuonna 2005 elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n mukaisesti. Jakautumisille oli katsottu olleen verotuksessa hyväksyttävät liiketaloudelliset syyt. Jakautumisissa syntyneet Z Oy ja R Oy oli purettu noin kahden vuoden kuluttua jakautumisten jälkeen. A oli ollut osakkaana sekä jakautuneissa että puretuissa yhtiöissä.

Asiassa oli kysymys siitä, tuleeko A:n Z Oy:stä ja R Oy:stä saamien jako-osuuksien verotukseen soveltaa luovutusvoittoverotusta koskevia säännöksiä vai VML 28 §:n veron kiertämistä ja VML 29 §:n peiteltyä osinkoa koskevia säännöksiä.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että verovelvollinen voi lopettaa omistamansa yhtiön toiminnan ja purkaa yhtiön, eikä yhtiön purkamiselle lähtökohtaisesti tarvitse esittää liiketaloudellisia syitä. Tässä tapauksessa asiaa oli kuitenkin arvioitava kokonaisuutena ottaen huomioon aiemmat yhtiöiden jakautumiset, joiden seurauksena nyt kysymyksessä olevat yhtiöt olivat syntyneet. X Oy:n ja Y Oy:n jakautumisten keskeisenä syynä oli ollut tavoite myydä yhtiöt, joten jakautumisille oli ollut verotuksesta riippumaton liiketaloudellinen syy.

Nyt Z Oy:n ja R Oy:n purkamisen jälkeen tarkasteltaessa järjestelyjä kokonaisuutena ei voitu pitää ilmeisenä, että jakautumiset olisivat olleet vain välivaihe ja että järjestelyjen todellisena syynä olisi ollut jakautumisissa syntyneiden yhtiöiden myöhempi purkaminen ja sen seurauksena osingonjaon verotusta lievempi luovutusvoiton verotus. Näin ollen yhtiöiden purkamisiin ei voitu soveltaa VML 28 §:n veronkiertosäännöstä.

A:n Z Oy:stä ja R Oy:stä saamia jako-osuuksia ei tullut katsoa peitellyksi osingoksi, vaan niiden verottamiseen tuli soveltaa luovutusvoittoverotusta koskevia säännöksiä.

Aiemminkin oikeuskäytännössä on käsitelty liiketoiminnallisen yhtiön jakautumista uudeksi operatiiviseksi yhtiöksi ja sijoitusyhtiöksi eli ”säästöpossuksi”. Jos jo jakautumisen yhteydessä on ollut selvää, että säästöpossuyhtiö aiotaan purkaa, on voitu katsoa, ettei jakautuminen ylipäänsä ole veroneutraali. Jos tämä ei ole ollut selvää, mutta säästöpossu on melko pian jakautumisen jälkeen purettu tai osakkeita on lunastettu, näiden on saatettu katsoa realisoivan peitellyn osingonjaon verotuksen.

Nytkin käsillä olevassa tapauksessa Verohallinto oli katsonut, että purkamiset tapahtuivat osingosta menevän veron välttämiseksi ja olivat siten peiteltyä osingonjakoa monen miljoonan euron edestä. Vaikka säästöpossuyhtiöiden purkamiset olivat tapahtuneet vain noin kaksi vuotta jakautumisen jälkeen, KHO ei soveltanut niihin veronkiertosäännöstä eivätkä purkamiset siten realisoineet peitellyn osingonjaon verotusta.

KHO totesi ensinnäkin, ettei yhtiön purkamiselle lähtökohtaisesti tarvitse esittää liiketaloudellisia syitä. Jakautumiselle hyväksyttävänä liiketaloudellisena syynä puolestaan pidettiin operatiivisten yhtiöiden taseiden keventämistä mahdollista myyntiä ajatellen. Verohallinto ei siis jatkossa voi edellyttää, että taseen keventäminen myyntiä ajatellen tehtäisiin osingonjaolla.

KHO:n mukaan tarkasteltaessa järjestelyjä purkamisten jälkeen kokonaisuutena ei voitu pitää ilmeisenä, että jakautumiset olisivat olleet vain välivaihe ja että järjestelyjen todellisena syynä olisi ollut jakautumisissa syntyneiden yhtiöiden myöhempi purkaminen ja sen seurauksena osingonjaon verotusta lievempi luovutusvoiton verotus. Näin ollen yhtiöiden purkamisiin ei voitu soveltaa VML 28 §:n veronkiertosäännöstä.

Lopputulos on verovelvollisten kannalta varsin liberaali. Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, niin Verohallinto ei kuitenkaan luovuta, vaan pyrkii jatkossa esimerkiksi entistä tehokkaammin hankkimaan näyttöä siitä, että jakautuminen oli vain välivaihe. Päätöksestä ei valitettavasti voi vetää yksinkertaista sääntöä, että säästöpossuyhtiö voidaan aina purkaa, kun vähintään kaksi vuotta on kulunut jakautumisesta. Toki ajan kuluminen on omiaan häivyttämään yhteyttä.

Laajemmassa kuvassa päätöstä voi pitää merkittävänä tasapainoittajana veronkiertosäännöksen tulkinnassa juuri nyt kun vaaka oli kovasti kallellaan. KHO:n keväällä antamien sivuliikepäätösten ja Ylen mukaan muun muassa Nasdaqia koskeneen veronkiertopäätöksen jälkeen veroasiantuntijat ja eräät veroprofessorit ovat arvostelleet KHO:ta liian pitkälle menevästä veronkiertosäännöksen soveltamisesta ja ennustettavuuden puutteesta. Kritiikkiä on tullut erityisesti siitä, ettei KHO varsinaisesti kertonut, miksi veronkiertosäännöstä sovellettiin, vaan ratkaisu tehtiin niin sanotulla kokonaisharkinnalla. Merkittävissä tapauksissa kaipaisikin pro & contra –analyysiä ja lopuksi veitsenteräviä perusteluja valitulle lopputulokselle. Nyt annetusta päätöksestä puolestaan ilmenee varsin selkeästi miksi veronkiertosäännöstä ei sovellettu. Päätös osoittaa myös, että pitkätkään perustelut eivät ole tarpeen, kun asia sanotaan selvästi.

Toivottavasti päätös luo valoaan myös Verohallinnon ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön päälle. Nämä kun ovat viime aikoina soveltaneet veronkiertosäännöstä varsin innokkaasti ja myös yllättävästi. Jopa osakevaihdolta on alettu erikseen vaatia liiketaloudellisia perusteita, kun aiemmin riitti laissa olevien nimenomaisten edellytysten täyttäminen. Vaikka KHO pari vuotta sitten hyväksyi ulkomaisten tappioiden siirtymisen Suomeen rajat ylittävässä sulautumisessa, Verohallinto on haastanut näitäkin veronkiertona väittäen, että toimintansa lopettaneen ulkomaisen yhtiön sulautuminen on tehty vain tappioiden siirtämiseksi. Vaihtoehtona olisi lähinnä yhtiön purkaminen. Luulisi yhtiöiden voida itse valita näistä paremman.